keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Pitkulainen Moonraker


Elokuusta 2014 saakka on Moonraker-ohje ollut Ravelry-kirjastossani. Kesällä, kun oli sopiva hetki uuden projektin aloittamiselle kaivelin kirjastoani sillä silmällä. Pidän Moonrakerin pintaneuleesta, mutta en nykyään tykkää käyttää kolmiohuiveja. Niinpä päätin tehdä pitkulaisen version aiheesta.



Ohje: osia Moonraker-huivista 
Langat:
Madelinetosh twist light värissä Leopard, 247 g
Yarngrimoire BFL twist sock värissä The Dip, 57 g


Aluksi piti hieman pohdiskella, että miten saan kuvion toimimaan myös huivin reunoissa. Pieneltä purkamiseltakaan ei vältytty, mutta sitten tajusin miten kannattaa tehdä. Pois se minusta, että olisin jotain muistiinpanoja siitä tehnyt! En muista enää itsekään miten, mutta reunoista tuli siistit.







Huivia oli kiva neuloa; kumpikin lanka on i-ha-naa, soljuu vaan puikoilla. Kuvioraitojen kerrokset olivat hieman hitaampia neuloa, siinä kun piti koko ajan katsoa puikkoja ettei nappaa silmukkaa väärästä kohtaa. Niitä ei kuitenkaan ollut liikaa ja muutaman kuvioraidan jälkeen sai aina lepuuttaa neulomalla ainaoikeaa pidemmän pätkän.






Huivista tuli tosi kiva, mutta kokeiltuani sitä itselleni totesin, etten tykkää käyttää noin paksusta langasta neulottua huivia. Vain pitsipaksuudesta neulotut näköjään kelpaavat enää. Huivi siis etsii uutta kotia.















2 kommenttia:

  1. Jehna kuin hieno sovellus. :) Mulle taas pitkulaiset huivit eivät asetu kaulaan koskaan hyvin. Kolmioissakin on tosi tarkkaa, millaiset mittasuhteet on.

    VastaaPoista