lauantai 27. joulukuuta 2014

Pyöräilysukat

Pyöräilen paljon. Myös talvella. Talvella pyöräillessä vaan tuppaa näpit ja varpaat jäätymään. Näpeille neuloin jo viime talvena hummerihanskat ja ne auttoivatkin. Tämän talven kylmien lähestyessä rupesin vihdoin ajattelemaan varpaitanikin.

Kyselin asiantuntijoilta - eli kanssaneulojilta - Ravelryssä, että mikä olisi heidän tietääkseen lämpimin ohut (400 m / 100 g) sukkalanka. Vastaukseksi sain alpakkaa ja angoraa sisältävien sukkalankojen tietoja. Koska alpakkaiset sukat minulla jo on, eivätkä ne tunnu erityisen lämpimiltä, päätin panostaa angoraan.

Lähdin tutkimaan asiaa ja huomasinkin, että sen minulle ehdotetun langan valmistus on lopetettu. Tässä vaiheessa iski hienoinen kylmäys. Lanka loppuu maailmasta! Pidin kuitenkin pääni kylmänä ja tilasin nettikaupasta vain 8 kerää, eli 400 grammaa Regian Angora Merino -sukkalankaa. Puolet mustaa ja puolet mudanharmaata. Arvelin värien sopivan mainiosti pyöräilysukkiin.

Melkein heti lankojen saavuttua laitoin sukat puikoille. Ihan sileää perussukkaa varresta varpaisiin, pyöräilykenkiinhän ne vaan tulee. Valmistuivatkin suht pikaisesti, vaikka tenniskyynärpää yrittää kovasti kertoakin ettei neulominen ole nyt sitä parasta ajanvietettä. 

Tällaiset pyöräilysukat:








Lämpimyyteen täytyy palata myöhemmin, sitten kun saan nämä tosi testiin. 

Lanka oli kivaa neuloa, mitä nyt vähän joustamatonta, varmaankin juuri angoran takia. Eikä pölissyt liikaa minunkaan herkkään nenääni. Jäljellä olevista saan vielä ainakin neljät sukat...

lauantai 20. joulukuuta 2014

Huivit nostetuilla silmukoilla

Ostin ystävän varastoista kaksi pötköä Wollmeisen satasta syyskuussa ajatuksena neuloa niistä läikittyvä huivi. Aloitin neulomisen aika äkkiä langan ostamisen jälkeen ja se oli pitkään töissä palaverineuleena. Koska minulla on kuitenkin tapana ärsyyntyä liian kauan kesken olevista projekteista, tempaisin sen vihdoin marraskuun lopulla valmiiksi.



Ohje: Knick
Lanka: Wollmeise pure WD, väristä ei varmuutta



Läikittyminen onnistui 61 silmukalla, eli minun tiheyteni täsmäsi ohjeen tiheyteen täydellisesti. Läikittyminen ei ole ihan täydellistä, epäilen, että WD-värityksellä on osuutensa asiaan. Minua pieni heittelehtivyys ei haittaa, eikä haittaa huivin käyttäjääkään. Mies totesi huivin valmistuttua, että "Pride-huivi" ja lähti tämä kaulassa työmatkalle.






Ohje on aika yksitoikkoinen neuloa, mutta pidän tuosta valmiista pinnasta. Siksipä halusin itsellenikin samaa pintaneuletta olevan huivin. 

Syksyn kuitupitoisissa kokoontumisajoissa Titityyllä oli puoti auki. Tiina oli etukäteen kysynyt, että mitä lankaa haluttaisiin SKK:ssa nähdä. Olin bongannut Titityyn Facebook-sivuilta tiedon siitä, että heille oli tullut 100% kasmirlankaa. Pyysin Tiinaa ottamaan sitä mukaan.



Ohje: oma, kuten edellisessä huivissa, mutta nostettujen silmukoiden välissä vain kolme silmukkaa
Lanka: Lang yarns, Cashmere premium värissä 0005 Grey


Niinhän siinä sitten kävi. Se lanka oli ihanan pehmeää, ihanaa ja siitä löytyi täydellinen harmaan sävy. Menin aivan kreisiksi ja ostin sitä viisi kerää. Kanssaneulojat - vaikka hyvälaatuisiin ja käsinvärjättyihin lankoihin ovat tottuneetkin - henkäisivät syvään aika moni, hankinta kun oli suht arvokas. Yksi kerä maksaa 19,90€. Päätin kuitenkin olevani sen arvoinen.

Huivi pääsi puikoille heti Päivölässä, ylläolevassa kuvassa taitaa olla jo toista kerää neulottuna. Samalle sohvalle nukahdin lauantaina, kun en vaan malttanut mennä omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka olin todella väsynyt. Ystävä raukka joutui herättelemään minua aika pitkästi, ennen kuin sai minut sen verran hereille, että sain raahauduttua omaan sänkyyn. Että niin väsynyt olen tänä syksynä ollut...






Huivissa on kuutisenkymmentä silmukkaa ja siitä tuli 190 cm pitkä. Sen valmistumisen jälkeen en ole kovin paljon mitään muuta huivia käyttänytkään. Tämä on ihana, pehmeä, ihana. Ihana.






Nyt olenkin selannut Colourmartin sivuja kasmir mielessäni. Kun kerran pääsee kunnolla 100% kasmirin makuun, ei välttämättä koskaan voi palata entiseen. Ihana kuitu. Sanoinhan tarpeeksi monta kertaa, että ihana.



lauantai 13. joulukuuta 2014

Pikkuruisia neuleita

Meidät kutsuttiin yllättäen nimenantajaisiin. Se kesällä valmistunut turkoosi-harmaa peitto meni lahjaksi jo ennen tätä juhlaa, eli oli neulottava jotain uutta lahjusta.

Päädyin vaatteisiin, koska pienet sellaiset valmistuvat suht nopeasti. Niinpä syntyivät pienet pökät ja pieni pipo. Kuvat otettiin juhlapaikan pihalla, juuri ennen juhliin astumista. Valmistuivat niin viime tipassa, ettei jäänyt aikaa kunnon kuvaukselle. Eikä meiltä olisi malliakaan löytynyt kyllä omasta takaa, siispä miehen käsi poseeraa:



Ohje: Monster longies, Ravelrystä
Lanka: Handmaiden fine yarns, Casbah Sock värissä Smoke

Ohje: Norwegian sweet baby cap, Ravelrystä
Lanka: sama kuin yllä


Langassa on 80% merinoa, 10% kasmiria ja 10% polyamidia ja se on ihanan pehmeää. Silti kuitenkin konepestävää, eli juuri sopivaa pienen vauvan neuleisiin. Kyllä nuo vaan tuntuu niin pieniltä neuloessa, että mietin taas monta kertaa että voiko ihminen olla pienenä noin pieni. Voi se.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Valoa!

Vihdoin sen verran valoa, että saatiin paita kuvattua. Pienehkö hidaste tuli nytkin tielle, kun kamera ilmoitti kolmen kuvan jälkeen, että: vaihda akku. Se siitä sitten, kuvat on taattua Iphone -laatua. Seuraava kuvausmahdollisuus olisi ollut viikon päästä, en jaksanut odottaa niin pitkälle.


Ohje: oma, inspiroituneena työkaverin paidasta
Lanka: Debbie Bliss, Paloma värissä 42003, Dark Grey



Paidasta tuli juuri sellainen kuin ajattelinkin: kevyt, pehmeä ja lämmin. On ollut jo kovassa käytössä ja pillinkiäkin on jo ilmestynyt. Se on näiden pehmeiden lankojen nurja puoli, mutta en pidä sitä pahana, koska osaan ottaa sen huomioon jo ennen neulomisen aloittamista. Niinpä se ei tule yllätyksenä, eikä harmita.

Paita on neulottu puolipatentilla, raglanhihat ja kapeat joustinneulereunukset. Pääntiellä ei mitään viimeistystä, ihan suunnitellusti. Kropassa väljyyttä noin 10 cm, hihoissa ei lainkaan.






Ostin lankaa 9 vyyhtiä, eli 450 grammaa ja paitaan siitä kului 370 g. Näin paksuksi tämä on siis ihanan kevyt ja ilmava. Lanka on sellaista neulottua tuppiloa, eli hyvin ilmavaa. Lopuista tulee kauluri, johon laitan isot napit.

Nyt on meneillään harmaa kausi, tekisi mieli kääriytyä vain harmaaseen. Tilasin lisää lankaakin. Harmaata. Ehkä tämä ulkoilman harmaus tarttuu ihmiseenkin näin.



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

On ilmoja pidelly...

Edellisen postauksen paita on valmis. Ollut jo jonkun aikaa. Myös on valmis yksi huivi. Vaan millonkohan sais niistä jotain kuvia. On nääs aika synkeitä ilmoja pidelly viime aikoina...

No, josko ens viikonloppuna olis sen verran valoa, että saisi noita harmaita kuvattua. 

Puikoilla etenee hitaasti, mutta varmasti paita mustasta langasta miehelle. Hitaasti, koska mustan langan neulominen tässä pimeydessä, no, ymmärrätte varmaan...