sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

The Oa


The Oa on valmis! Siitä tulikin miehen neule, eikä minun kuten alunperin piti. Mutta ei haittaa, mies on alusta saakka ihaillut tuota pintaa ja sanonut, että se näyttää ihan hylkeennahalta. Kiva se on. Kyllä. Minulla vaan on nyt pieni paitakateus.


Ohje: The Oa
Langat: Hjeholts Uldspinderi Dansk Pelsuld 5.5/2
Tumma harmaa 418 g
Vaalea harmaa 286 g
Musta 50 g
(langankulutuksessa mukana myös huppu)


Tähän paitaan kuuluu huppu, mutta kuten varmaan huomasitte niin tässä minun versiossani ei sellaista ole. Neuloin sen kyllä ja steekkasinkin, mutta sitten sovitettuani huomasin, että tässä koossa hupussa oli isoja istuvuusongelmia. Se alkoi jotenkin liian ylhäältä, hankala selittää. Kökkö oli kuitenkin se huppu ja isosti.




Kun huppu alkoi tyhmäilemään, paita joutui jäähylle joksikin aikaa. Piti antaa sille ja itselleni vähän aikaa, että osaisin päättää mitä sille tehdä. Harkitsin jo paidan heittämistä roskiin, kun niin suututti. Onneksi ystävät käskivät nukkumaan yön yli. Lopulta päädyin leikkaamaan hupun kokonaan pois ja kääntämään pääntien kaupasta ostetulla ohuella neulekanttinauhalla. Leikkasin pääntien ihan summamutikassa ja kuin ihmeen kaupalla siitä tuli just passeli. Neuloin vielä resorin pääntielle ja paita oli valmis. Hupun perhana lensi roskiin, siitäs sai!




Pidin sitä ensin itse päälläni, mutta koska paidassa ei ole mitään muotoiluja, se pyrki koko ajan nousemaan rintojen yläpuolelle ärsyttävästi. Heitin Tommille puolivitsillä, että "kokeile sä tätä". No, kokeilihan se ja kyllä se niin paljon paremmin Tommille istuu kuin minulle, että sille tielleen jäi. Ja mies on tyytyväinen.








Paita on lämmin, muttei kuitenkaan mikään tukahduttavan kuuma. Lanka on ihanaa! Hjeholts Uldspinderin 5.5/2 Pelsuldia. Suosittelen, kivan rouhea lanka, eläväinen.




Nyt puikoilla Humulus Färsaarelaisesta langasta. Rouhea teema jatkuu!

torstai 12. huhtikuuta 2018

Sukkia, sukkia


Teemaneulonta on jatkunut! Vanhasta varastosta 2018 (lankoja, jotka on ostettu ennen vuotta 2017) on edennyt hyvin. Olen saanut jo 9 lankaa kokonaan käytettyä. Kivoja lankoja, monesti olen miettinyt miksi ne on jääneet näin pitkäksi aikaa odottamaan neulomistaan.


Ohje: Perussukka omasta päästä, ranskalainen kantapää
Langat: resori, kantapää ja kärki Yarngrimoiren BFL Twist Sock värissä She's electric 25 g
loppusukka Yarngrimoiren Supersock värissä Lankavärjärin vapaapäivä 31 g

Nämä sukat menevät lahjaksi ystävälle kiitokseksi monesta. Kiitos vielä! Kiitos myös Jennille kuvien ottamisesta!




Neuloin näitä sukkia lähinnä reissuilla etelään, sukkakudin kun on just sopivan kokoinen lentokoneneuleeksi. Viimeistelyn tein kotona, kun olisi enää ollut liian vähän neulottavaa ottaa mukaan seuraavalle reissulle.




Seuraavaksi reissuneuleeksi lähti Junasukat. Laskeskelin, että yhdestä täydestä vyyhdistä saan kaksi paria ja vähän jää yli. Sainkin nämä kaksi paria melkein valmiiksi yhdellä etelänreissulla. Hirveän paljon nopeammin kyllä valmistuu vauvan sukka kuin aikuisen sukka.


Ohje: Junasukka
Lanka: Handu paksukkis, 40 g ja 37 g

Muokkasin ohjetta niin, että tein ranskalaisen kantapään ja jätin jalkapöydän päältä pois nurjat kerrokset. Näitä on jotenkin ärsyttävä neuloa, vaikka lopputulos onkin kiva ja käyttökelpoinen. Kamalan vähän silmukoita, joita pyöritellä ja nuo nurjat kerrokset, puuh. Mutta nyt on taas kaksi paria valmiina, wohoo!




Tein näihinkin tubulaarin luomisen varteen. Näissä kuvissa näkyy mielestäni tosi hyvin, miten se alkaa kuin tyhjästä ja kuinka nurja ja oikea puoli ovat symmetriset.





Tubulaari tehdään aluksi 1 oikein, 1 nurin, mutta sen saa kolmannella kerroksella muokattua 2 oikein, 2 nurin joustimeksi yksinkertaisesti neulomalla ns. kahden silmukan palmikonkierron, jossa siirretään 1 nurja ja 1 oikea silmukka eri järjestykseen. Reuna ei silloin ole aivan niin täydellinen, kuin 1 oikein, 1 nurin joustimessa, mutta nätti kuitenkin.




Jokohan jo seuraavalla kerralla malttaisin lopettaa tubulaarin kehumisen. Saas nähdä!




maanantai 9. huhtikuuta 2018

Teemana kasmir


Sattumalta puikoille sattui samoihin aikoihin useampi kasmirneule. Aloitin Handun keltaisesta 100% kasmirista ja jatkoin Cardiffin harmaalla 100% kasmirilla.

Ensin neuloin kaksi tällaista vauvanmyssyä:


Ohje: Siksakmyssy Ullaneuleesta
Lanka: Handun 100% kasmir, 55 g / päähine

Yhteen päähineeseen meni kätevästi juuri 1 vyyhti lankaa. Kummastakin jäi jäljelle sellainen maksimissaan muutaman metrin pituinen pätkä. Ihanan loppuun sain langan käytettyä! 

Nämä päähineet ovat osa Vanhasta varastosta 2018 -teemavuotta. Lähipiiriin ja kollegoille on tulossa useampiakin vauvoja, joille nämä menevät lahjoiksi.

Ja kuten ystävä sanoi, jos neuloisin samalla mallilla hieman isomman koon, tästä saisi hyvän kypärämyssyn pyöräilykypärän alle. Hmmm.




Kardiffin kasmiria oli jäänyt jämäksi kahdesta eri paitaprojektista. Vaaleampaa nelisen kerää ja tummempaa vajaa kerä. Aloitin ensin neulomalla itselleni hyväksi havaitun pipon. Minulla on jo samanlainen samasta langasta erivärisenä. Ohjeessa on 120 silmukkaa, mutta minä neuloin oman ja miehen pipot 108 silmukalla.


Ohje: Skyping beanie
Lanka: Cardiff cashmere värissä 519 Fumo, 1,1 kerää

Mies kokeili päähänsä minun pipoani sen valmistuttua ja ilmoitti haluavansa samanlaisen. Oli kuulemma mukavan pehmeä. No, ei muuta kuin toinen samanlainen puikoille!


Samat speksit kuin yllä.

Skyping-pipojen jälkeen neuloin itselleni kaulurin, kun lankaa vaan riitti ja riitti. Omasta päästä: 112 silmukkaa, 6 cm 1 o 1 n joustinta, 7 cm broken ribbiä (mitä tämä on suomeksi?!). Neulo 56 silmukalla 6 cm 1 o 1 n joustinta, päättele. Neulo lopuilla 56 silmukalla 8 cm 1 o 1 n joustinta, päättele. Eteen on tarkoitus laittaa tuo pidempi puoli, taakse lyhyempi. Tämä on kivan napakka kauluri ja pituus riittää siihen että sen saa nostettua leuan suojaksi.

Kaulurin neulottuani lankaa oli edelleen vajaa kaksi kerää. Huhhuh miten riittoisaa lankaa! Seuraavaksi kasmirpipon "uhriksi" päätyi veljeni, joka aina väittää ettei tarvitse uusia neuleita, mutta kuitenkin käyttää sitten niitä saamiaan ahkerasti.

Pipo on neulottu alhaalta ylös, 112 silmukkaa, 18 kerrosta 1 o 1 n joustinta jonka jälkeen 18 krs raitoja vuorovärein. Kavennukset kuten Skyping-pipoissa. Tämän pipon jälkeen langat olivat vihdoin lopussa.


Ohje: Omasta päästä sekä kauluri, että pipo
Lanka:
Kauluriin Cardiff cashmere värissä 519 Fumo 0,92 kerää
Pipoon Cardiff cashmere värissä 519 Fumo 1 kerä ja 520 Antracite 0,7 kerää
Sen jälkeen kun opettelin tubulaarin luomisen ja päättelyn, en ole käyttänyt mitään muuta tapaa. Siitä tulee NIIN ihanan siisti reuna. Katsokaa vaikka:

 


Reuna alkaa ikäänkuin tyhjästä, eikä siinä ole mitään rajaa. Se on samannäköinen niin nurjalta kuin oikealta puolelta ja kauniin ulkonäkönsä lisäksi myös kivan joustava. Suosittelen opettelemaan tämän tekniikan!

Vanhasta varastosta -teemaan liittyen puikoilla on junasukkia.