lauantai 19. marraskuuta 2016

Friday again - uusi elämä


Viime kesänä neuloin tunnultaan ihanan kasmirpaidan. Valitettavasti väri ei ollut mieleeni ja paita rukka ei päässyt käyttöön lainkaan. Mietin pitkään sen värjäämistä, mutta en millään meinannut uskaltaa. Kun paita oli seissyt kaapissa käyttämättömänä yli vuoden, ajattelin että mitä väliä. Jos en ole tähän mennessä sitä käyttänyt, niin ei se ainakaan suuri menetys ole jos pilaan sen värjäämällä.






Kaivelin eräänä viikonloppuna värikattilan ja värit esille ja löin paidan uuniin. Uuniin siksi, koska induktioliedellä ei nuo minun värjäyskattilat toimi. Uunissa onnistuu myös ihan hyvin, kunhan säätää lämmön sopivaksi. Arvatkaa vaan, laitoinko mihinkään ylös, että minkälaiseksi se lämpö pitää säätää? Joo, enpä tietenkään laittanut.

Ensimmäisen värikylvyn ja kuivauksen jälkeen paita oli aika kamalan näköinen:






No, ei tässä enää enempää voi menettää - ajattelin. Ja laitoin paidan uudestaan kattilaan uuden värisatsin kanssa. Paidasta tuli parempi, mutta kyllä se edelleen on laikukas. Musta väri loppui kesken, muuten olisin kokeillut vielä kolmatta värjäyskertaa. Silti, laikukkuudestaan huolimatta luulen että paita pääsee useammin päälle kuin kaurapuuron värisenä pääsi.



"Lopullinen" värjäystulos.



Että sellainen kokeilu.



1 kommentti: