torstai 29. joulukuuta 2016

Rangan tapainen


Minunkin islantilaiseni on nyt valmis! Langat ostin jo syyskuussa 2015 islannista, neulomisen aloitin vähän alle vuosi lankojen ostamisen jälkeen.

Koska ohjeen paita ei ollut (muuten kuin kaarrokkeen osalta) sellainen minkä halusin, niin laskin käytännössä kaiken uusiksi. Laskemisen lisäksi päätin käyttää vain Lettlopia, kun ohjeen mukaan joustimiin olisi pitänyt käyttää Lopia.

Ekat laskelmat meni vähän pieleen hihojen osalta ja niistä tuli ihan liian kapeat. Vinkkinä muuten: ei kannata neuloa kahta hihaa valmiiksi ja VASTA SITTEN sovittaa onko ne ok. Kun olin ensimmäisten hihojen valmistuttua todennut niiden olevan liian kapeat, paita pääsi perinteisesti jäähylle.






Purin liian tiukat hihat, laskeskelin uudestaan ja pistin paidan puikoille sen hävettyä ensin kolmisen kuukautta. Paksu lanka takasi sen, että hihat sai neulottua uudestaan aika nopeasti. Korjauksena ensimmäisiin hihoihin, päätin neuloa resoria pitkän pätkän, jotta sen saa tarvittaessa käännettyä käsiä lämmittämään. Tämä paita kun on neulottu metsä- ja ulkoilukäyttöön.






Puseron vartalo-osan halusin reilunpituiseksi, jottei selkä paljastu mättäälle istahtaessakaan. Reilun pituuden lisäksi neuloin takakappaleelle hieman lisää pituutta kolmella parilla lyhennettyjä kerroksia. Lisäksi vartalo-osuudella on 3 x kavennukset ja 3 x lisäykset tuomassa hieman muotoa vyötärölle.






Kaarrokkeen neuloin ohjeelle uskollisesti. Ennen paidan aloittamista luin paidan neuloneiden kommentteja Ravelrystä, jossa monet kommentoivat neuloneensa kaarrokkeen kokonaan oikeilla silmukoilla. Minulle kuitenkin juuri "se juttu" tässä paidassa ovat nuo kaarrokkeen nurjat. Eikä niiden neulominen ollut lainkaan vaikeaa! Joo, hieman joutui lankaa koukkimaan nurjien kohdalla, mutta ei sen kummempaa kommervinkkiä. Ehkäpä eri tyylillä neuloville nuo yksittäiset nurjat silmukat kirjoneuleen keskellä voivat olla hankalampia neuloa, tiedä häntä.







Paidan valmistuttua kastelin sen normaalisti ja pistin kuivumaan. Kuvittelin, että noin paksulla vaatteella menee suht kauan kuivua, vaan eikös mitään. Sehän oli kuiva tosi pian! Kuivumisen jälkeen mittasin vetoketjun pituuden. Ei paidan pituus kastelun jälkeen ollut juurikaan muuttunut, mutta halusin varmistaa että saan varmasti oikeanpituisen ketjun. Ketjun lisäksi ostin tuollaista neulenauhaa, jolla peitin lopuksi ketjun nauhan. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen halusin ketjun ulottuvan pääntien resorin yläreunaan saakka.








Itse steekkausta - eli neuleen leikkaamista - en ehtinyt juurikaan jännittää. Minulla oli puoli tuntia aikaa ommella steekin tukilangat (2 per puoli ihan varmuuden vuoksi) ja ommella vetoketju. Loppujen lopuksi leikatun reunan tukena on yhteensä 4 koneommelta; kaksi ompelemaani steekkitukitikkiä, 1 ommel, jolla vetoketju on kiinnitetty ja 1 ommel, jolla neulenauha on kiinnitetty vetoketjun nauhaan. Neulenauhan toisen reunan ja päät ompelin käsin, koska en halunnut ompeleen näkyvän paidan oikealle puolelle.




Perinteisesti piti vähän irvistellä kuvausten aikana.


Testasin paitaa jo joulunpyhien aikaan kun kävimme pyöräilemässä ja huomasin erään puutteen; ei taskuja! Nyt pohdinkin, että pärjäänkö ilman taskuja vai pitäisikö käydä hakemassa yksi lisäkerä lankaa ja neuloa vielä taskut tähän. Muuten just passeli pusero! Sopivan väljä, että allekin mahtuu kerroksia ja tarpeeksi pitkä ettei selkä paljaana tarvitse pyöräillä. Ja lämmin, tosi lämmin.





Tällä reseptillä sain aikaiseksi kuvissa näkyvän paidan
(tiedot löytyvät myös neuleen Ravelrysivulta englanniksi):

Hihat:
- luo 44 s, neulo pyörönä 2 o 2 n joustinta 14 cm
- jatka neuloen sileää oikeaa
- lisäyskerroksella lisää 2 s / krs lähellä hihasaumaa
   - 1 lisäyskrs 4. krs:lla joustimen jälkeen
   - seuraavat lisäyskrs:t joka 9. krs
   - neulo yhteensä 11 lisäyskerrosta = hihassa lisäysten jälkeen yhteensä 66 s
- lisäysten jälkeen neulo sileää oikeaa, kunnes hihan kokonaispituus on 56 cm
- jätä 12 s odottamaan apulangalle; 6 s ennen hihasaumaa ja 6 s hihasauman jälkeen

Vartalo-osuus:
- luo 184 s (180 s vartalolle, 4 s saumanvaraksi keskelle eteen), neulo pyörönä 2 o 2 n joustinta 14 cm
- jatka neuloen sileää oikeaa
- tee 3 paria lyhennettyjä kerroksia; ensimmäinen muutaman silmukan etukappaleen puolelle, seuraavat 7 silmukan päähän edellisestä

- kavennuskerroksella kavenna 2 s / sivusauma lähellä sivusaumaa
   - 1. kavennuskerros kun vartalo-osan pituus on 21 cm (muista mitata pituus keskiedestä, sillä sivusaumassa lyhennetyt kerrokset tuovat lisää pituutta)
   - toista kavennuskerros vielä 2 kertaa joka 6. krs (yhteensä 3 kavennuskerrosta)
- neulo sileää 5 cm
- lisäyskerroksella lisää 2 s / sivusauma lähellä sivusaumaa
   - toista lisäyskerros vielä 2 kertaa joka 6. krs (yhteensä 3 lisäyskerrosta); 184 s
- neulo sileää, kunnes kappaleen korkeus on (keskeltä edestä) mitattuna 40 cm

Kaarroke:
- yhdistä hihat ja vartalo-osa seuraavasti:
   - neulo 41 s (= saumanvarasilmukat (2 s) + puolet etukpl:een silmukoista (39 s))
   - neulo toisen hihan silmukat (54 s)
   - neulo 78 s (= takakpl:een silmukat)
   - neulo toisen hihan silmukat (54 s)
   - neulo krs loppuun (= yhteensä 268 s)
- seuraavalla kerroksella neulo aina saumanvarasilmukat (kerroksen 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä) oikein ja aloita kaavion mukaan neulominen
   - kerroksen alussa ryhdy lukemaan kaaviota 4 s ennen kaaviontoistoa ja kerroksen lopussa lopeta sen lukeminen 4 s kaaviontoiston jälkeen. Näin kuvio asettuu symmetrisesti kaarrokkeelle.

Viimeistely:
- ompele tai silmukoi kainaloihin jätetyt silmukat yhteen
- kastele paita ja kuivata
- ompele tukilangat steekin reunaan
- leikkaa takki auki ja kiinnitä vetoketju sekä mahdollinen ketjun nauhan päälle tuleva nauha