sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lodicula


Keväällä hiipi mieleeni idea saumattomasti neulotusta ruudullisesta peitosta, jossa ei kavennella ruudun keskellä. Ajattelin, että onhan sen oltava mahdollista. No, ei kun kokeilemaan ja suunnittelemaan.



Ohje: Lodicula, oma
Langat: Lang Yarns Classico
10 kerää eli 500 g mustaa
4 kerää eli 200 g keskiharmaata
4 kerää eli 200 g vaaleaa harmaata
2 kerää eli 100 g tummaa harmaata



Olen neulonut jo kaksi peittoa Ullassa olevalla Kaaospeitto-ohjeella. Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut sitä keskellä neliöitä kulkevaa kavennuskohtaa peittooni. Halusin peitosta pinnaltaan mahdollisimman minimalistisen. Tai sileän. Miten sen nyt voisi sanoa...





Pientä tenkkapomoimista tämän saumattomuuden kanssa kyllä tuli. Eikä ohjettakaan ollut kamalan helppo kirjoittaa selkeästi. Yritin kuitenkin ottaa hankalista kohdista mahdollisimman hyvät kuvat, jotta ohjeen seuraaminen olisi helpompaa.

Neliöiden kaksivärisyyden määräsivät langat ja niiden määrät. Halusin käyttää lankani mahdollisimman tarkasti loppuun. Ensin ajattelin neulovani neliöistä yksivärisiä, mutta en saanut värejä sommiteltua kivasti. Päätin jakaa neliöt kahtia. Niin mustaa lankaa riitti jokaisen neliön toiseksi puolikkaaksi ja toisten puolikkaiden sommittelu oli helpompaa. Yksi neliö = yksi kerä lankaa. Suunnittelin jälleen kerran lanka edellä, enkä halunnut jämiä. Ja onnistuin!






Niin, ohjehan siis löytyy uusimmasta Ullasta. Eikun neulomaan!

Tämä yksilö päätyi kastelahjaksi uudelle ihmiselle, on kuulemma ollut hyvä. Olen niin tyytyväinen kun neulelahjat osuu nappiin.



1 kommentti: