tiistai 2. tammikuuta 2018

Tommin Aamu


Aamua oli niin kiva neuloa, että ehdotin miehelle, että josko neuloisin hänelle oman. Suostui. Langat ostettiin paikan päältä Titityyltä Jyväskylästä, jonne "ihan sattumalta" pysähdyimme muuttoautoa etelään palauttaessamme. Tommi valitsi värit itse.


Ohje: Aamu
Lanka: Tukuwool fingering
361 g värissä 24 Empi
14 g värissä 32 Nila
5 g värissä 23 Uupo
25 g värissä 27 Tyyni



Koska kuviovärejä valittiin yksi vähemmän kuin ohjeessa, oli kaavio tietenkin piirrettävä uudestaan. Piirtelin excelillä muutaman erilaisen vaihtoehdon ja annoin Tommin valita suosikkinsa. Siinä piirrellessä en vaan muistanut ajatella kuinka monta väriä / kerros tuli piirrettyä. Minun kaaviossani onkin tämän pienehkön ajatuspierun takia muutama kerros kirjoneuletta kolmella ja pari kerrosta kaikilla neljällä langalla. Neljän langan kerroksilla meinasi loppua sormet vasemmasta kädestä, mutta sain niistä kuitenkin ihan siistejä.




Kaavion muokkaamisen lisäksi en tällä kertaa muokannut ohjeessa mitään. Neuloin koon XL silmukkamäärillä. Hihojen ja miehustan pituuden mittasin Tommin vanhasta paidasta ja varmistaakseni oikean pituuden sovitimme paitaa.




Lankoja valitessaan Tommilla oli suunnitelmana maastoutua metsään. Sitä saa vielä muutaman kuukauden odotella näillä korkeuksilla, lunta taitaa nyt olla puolisen metriä.

Kuvien ottaminen näin kaamosaikaan on hieman hankalaa. Kuvat otettiin hiihtoretkeltä vuodenvaihteessa, oltiin siellä molemmat Aamu-paidat päällämme. Jos kiinnostaa, niin retkestä voi lukea tuolta meidän yhteisestä blogista.

Paidasta jääneistä jämistä suunnittelen neulovani kynsikkäät itselleni. Olen puhunut sellaisten neulomisesta jo ainakin 5 (vai 10?) vuotta, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Josko nyt saisin kun sanon sen täälläkin ihan ääneen.

Kivaa tätä vuotta!






2 kommenttia:

  1. No jo on komea pusero! Osaispa kirjoneuletta niin neuloisin itsellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eikun kirjoneuletta opettelemaan, en minäkään ensin osannut ja nyt osaan.

      Poista