Titityyn kesäKALia oli jäljellä kaksi päivää kun Friday again valmistui. Olin jäämässä kisassa toiseksi ja niinpä päätin ottaa loppukirin ja aloitin vielä pipon. Kovin huonosti oli tuona viikonloppuna neulomisaikaa, enon synttäreillä meni käytännössä koko lauantai. Sunnuntaina kävin ravintolapäivässä pitkän kaavan mukaan joten pääsin vasta neljän aikaan iltapäivällä neulomisen makuun.
Pipat noudattavat samaa kaavaa, joka perustuu aikaisemmin neulomaani Neidonkyynel-pipoon. KALiin osallistumisen ohella kirjoitin samalla ohjetta näihin kahteen uuteen versioon. Että silleenkin vähän lisähaastetta. Eka pipa valmistui seitsemän aikaan illalla ja reteesti ajattelin neulovani vielä toisenkin.
Aika lailla meni viime tippaan, kun toinen pipa valmistui joskus 23.30 tienoilla ja vielä piti ottaa kuva ja raportoida Ravelryyn. Ehdin kuitenkin! Joskus vähän vaille puolenyön, eli vielä jäi vähän varaakin. Seuraavana aamuna kyllä vähän väsytti, kun yöunet jäivät aika lyhyiksi...
Pipoissa on pikkuiset, lyhennetyillä kerroksilla neulotut korvaläpät. Ensimmäisessä pipossa on Honka-sukista tuttu mallineule, toiseen pipoon tein ihan peruspalmikkoa neljällä silmukalla. Vielä on ajatuksena tehdä piposta sellainen versio, jossa päälaki on pyöreä, eikä tuollainen suippo. Sellainen peruspipoversio.
Näistä pipoista jäi lankaa vielä sen verran, että sain neulottua yhteensopivat lapaset. Taidan saada tänään kuvausapua, kun neulovia ystäviä tulee kylään, esittelen siis ne piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti