Viime vuoden Jyväskylän neulefestareilta ostin kasan Rintalan tilan Assi-paksulankaa luonnonmustana, eli oikeasti tummanruskeana. Ajatuksena neuloa siitä metsävillapaita. Ihanan rouheaa, kaksisäikeistä lankaa. Tämä on käytännössä sama lanka, kuin Pirtin kehräämön Tex 320 x 2.
Ohjeeksi valikoitui Heidi Kirrmaierin Walking on the Moon. Ajattelin tuollaisen vähän korkeamman kauluksen sopivan metsäpaitaan hyvin. Mallitilkun neulottuani totesin, että neulepintani oli paljon tiiviimpää kuin ohjetiheys. Niinpä laskeskelin hieman ja päädyin neulomaan koon XL, että pääsin noin kokoon M2. Etukappaleen reikäyksityiskohtien sijaan tein lisäykset M1L ja M1R tyylillä, muuten en muokannut ohjeessa mitään.
Ohje: Walking on the moon Lanka: Rintalan tilan Assi, 470 g |
Paita odotteli kuvaamistaan toista kuukautta; ensin oltiin kesälomareissulla Italiassa ja Etelä-Suomen kesä nyt vaan on liian lämmin tällaiselle paidalle. Mutta viime viikonloppuna käytiin pikareissu Ivalossa ja siellähän sattui olemaan just hyvät kelit kuvaamiseen! Yllä ja alla olevat kuvat on otettu Tankavaaran kultakylästä, jossa kävimme katsomassa kullanhuuhdonnan SM-kisoja. Se oli kokemus!
Paita istuu tosi kivasti! Pääntielle virkkasin rapuvirkkausta ja se on just sopiva viimeistely tällaisella paksulla langalla. Kädentiet ja helma tuppaavat rullaamaan käytössä, taidanpa purkaa niiden päättelyt ja virkata niihinkin rapua kerroksen verran. Samalla hihoihin voisi neuloa 2-3 cm pituutta lisää, lankaa on vielä pieni keränloppu jäljellä.
Paidasta jäi lankaa parisataa grammaa. Neuloin niistä istuinalustan, jonka huovutin koneessa pyyhkeiden kanssa. Siitä tuli mukavan tiivis alusta otettavaksi mukaan metsäretkelle. Ihan heti päästää kosteuttakaan läpi, kun huopui niin tiiviiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti