Parisen kuukautta sitten lankavarastoa pölläyttäessäni yksittäiset fingering-paksuiset kerät alkoivat huudella haluavansa yhdessä peitoksi. Olin aika yllättynyt, sillä normaalisti päädyn hyvin harmonisiin väriyhdistelmiin ja tällä kertaa ei harmoniaa näy mailla halmeilla. Ohjeeksi valikoitui oma Lodicula.
Sommittelin lankoja ensin kerinä, mutta sitten otin käyttöön Photoshopin ja laadin muutaman erilaisen sommitelman. Tässä se versio jonka päätin neuloa:
Keskeneräinen peitto näyttää kovin vinolta ja epämääräiseltä. |
Valmis peitto on noin 100 x 120 cm. Tämä on värien suhteen NIIN kaukana omalta muvavuusalueeltani, että. Toisaalta tykkään, mutta en voisi kuvitellakaan että tämä jäisi meille kotiin. Ehkä äidin tai appiukon mökille, täytyy kysyä kumpi haluaisi.
Sain melkein kaikki fingering-sukkalangat käytettyä tähän peittoon. Jämiä jäi 8-30 g, mutta niitä en enää laske varastoon. Jos joku haluaa, niin huikkaa, voin laittaa tulemaan. Kaikki, paitsi tuo tummanharmaa kulmapaloissa ovat vahvistettua sukkalankaa.
Taidan olla loppumattomassa peittokoukussa, sillä langat seuraavaan peittoon on jo hankittuna. Vielä en ole päättänyt millaisen peiton niistä tekisi, mutta eiköhän inspis iske kun aika on sopiva.
Moi! Minä olisin kiinnostunut ostamaan nöttöset, jos ne vielä on tallella?
VastaaPoistaPahoittelut, ehdin jo lahjoittamaan nämä nöttöset eteenpäin.
Poista