tiistai 19. tammikuuta 2016

Karusellipipo


Ravelryn Lankalaatikko -ryhmässä pyörii karuselli. Sinne voi laittaa itselleen ylimääräistä neulomiseen liittyvää tavaraa tarjolle ja sieltä voi itselleen huikata haluamansa tavaran. Karuselli pyörii vaihdannaisperiaatteella; jos pyydät sieltä jotain, niin sinun on laitettava karuselliin pyörimään jotain suunnilleen samanarvoista.



Ohje: japanilainen
Lanka: Rowan Alpaca Cotton, 55 g



Itse olen aikaisemmin käyttänyt karusellia pari kertaa päästäkseni eroon ylimääräisistä langoista ja olin niin sanotusti saamapuolella. Viime viikolla yksi karusellitarjokas houkutteli niin paljon, että huikkasin sen itselleni. Kolme kerää Rowan Alpaca Cottonia; kaksi harmaata ja yksi vaalea pinkki. Pörröiset langat houkuttelevat näköjään aina pakkaskeleillä.






Simppelillä mentiin, sillä halusin langan olevan pääroolissa. Langassa on puuvillainen sisus, jonka päällä alpakkapörröä. Kovin takertuvainen neuloa, eikä tenniskyynärpää arvostanut lainkaan kun neuloin pipon yhden päivän aikana alusta loppuun. Loppulanka joutuu nyt odottelemaan varastossa ennen kuin pääsee puikoille. Siellä on ainakin vielä kahden pipon verran lankaa.






Tykkään piposta kovasti ja siitä tuli juuri sellainen kun ajattelinkin. Ainiin, loin 76 silmukkaa, koska ohjeenmukaisella 88 silmukalla olisi tullut pannumyssy. Muuten tein presiis ohjeen mukaan.

Niin, eikä neulekuvaussessiota ilman pientä pelleilyä:






Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...



3 kommenttia:

  1. Pipokuvissa kuuluu pöljäillä. <3 Jännän kuuloinen yhdistelmä kyllä toi alpakka ja puuvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt pipoa kovallakin pakkasella ja se on kyllä aika lämmin, vaikka onkin osittain puuvillaa. Olettaisin, että puuvilla on siellä sisällä vain tuomassa lankaan lisää paksuutta ja ns. bodya. Puuvilla ei ainakaan päällepäin tunnu langasta lainkaan.

      Poista
  2. Hassuja pipokuvia ,mutta varmasti myös lämmittää. Olen sun blogissa ekaa kertaa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista