sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Foxglove


Vihdoin, vihdoin edes jonkinlaisia kuvia. Tämä keskitalven pimeys on kyllä tänä vuonna ollut jotenkin erityisen pimeää. 




Ohje: Foxglove
Lanka: Colourmart kasmir 2/28 Nm kaksinkertaisena, 195 g



Foxglove hyppäsi puikoilleni, kun kaipasin jotain aivotonta neulottavaa. Sileä oikea pyörönä, voiko olla parempaa! 





Lankana on Colourmartin 2/28 Nm kasmir kaksinkertaisena. Ai miten ihanaa pintaa siitä tuleekaan tällä tiheydellä. Pakko saada paita tästä langasta vielä joskus. 






Tästä Foxglovesta tuli hyvänkokoinen ja helppo vaate. Aion viedä sen töihin, siellä kun lämpötilat tuppaa vaihtelemaan aika paljonkin.






Jouduin purkamaan tämän projektin aikana aika pitkän pätkän. Ohje on kyllä ihan oikein kirjoitettu, mutta minä en vaan osannut lukea sitä. Niinpä lisäilin vain kahden merkin ulkopuolella, enkä lainkaan niiden välillä kuten olisi pitänyt. Huomasin Ravelryssä muiden projekteja selatessani, että muutama muukin oli tehnyt saman tulkintavirheen. Vaikka purkaminen ei yleensä olekaan minulle vaihtoehto, niin tällä kertaa päätin rikkoa sääntöäni. Never say never.






Tänään otettiin kuvia uusimmasta paidastakin. Siitä tuli ihan mahtava!




4 kommenttia:

  1. Vau,mahtava vaate!Ihanan simppeli malli ja tosi kaunis väri.Täytyykin käydä katsomassa ohjetta jos aloittaisin seuraavaksi projektiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä harmaa kasmir on aina paikallaan :)

      Poista
  2. Hieno! Kokonaisuus on upea, mutta tuo kaulus <3 Kertakaikkisen pehmeän, lämpimän ja kivan oloinen vaate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Tätä en ole vielä käyttänyt yhtään, saas nähdä tuleeko tästä suosikki vaiko ei. Välillä se on niin pienestä kiinni...

      Poista