lauantai 2. tammikuuta 2016

Pipot veljelle


Neuloin veljelle kaksi pipoa, joista ajattelin ensimmäisen olevan liian pieni. Lanka loppui silmukoita luodessa kesken kymmenen silmukkaa ennen kuin piti, enkä viitsinyt luoda silmukoita uudestaan. Laiska, minäkö? Onneksi sekin pipo kuitenkin mahtui veljen päähän. Nämä pipot oli niin pikainen suoritus, että kuvat on otettu kiireessä kännykameralla äidin pimeässä keittiössä, mutta onpahan edes jotain todistusaineistoa. Tässä ensin se pienempi, 110 silmukalla aloitettu, jossa on ohjeen mukaan leikattu lippa.



Ohje: Miki
Lanka: Madelinetosh twist light värissä Leopard, 35 g


Tässä isompi, 120 silmukalla aloitettu. Tähän leikkasin lipan Struan pipon kaavalla. Itse asiassa taisin kumpaankin lippaan lisätä syvyyttä noin sentin verran. Broidilla kun on lasit, eikä ole kivaa jos linsseihin sataa lunta. Sellaiset pikaiset tarveneuleet. Kun tietää, että nämä pääsevät varmasti käyttöön, on kiva neuloa.



Muuten samat tiedot kuin yllä, mutta langankulutus 50 g


Minua on vaivannut aloittamisen vaikeus. Jo muutaman viikon kesken on ollut vain yksi työ kerrallaan. Ei minulla yleensäkään montaa työtä ole kerralla kesken, ehkä viisi maksimissaan, mutta nyt on ollut harvinaisen hankala aloittaa mitään isompaa. Olen sitten neulonut sukkia, nämä pipot ja yhden pienen paidan. Kaikkea pientä. Jos kerran ei tunnu siltä että tekis mieli aloittaa jotain, niin mitäs sitä sitten aloittamaan. Neulotaan sit näitä välitöitä vaan, kyllä niillekin ottajat löytyy.

Tällä hetkellä puikoilla on rumat sukat.





1 kommentti: