perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mustan neuleen kuvaaminen, huhhuijaa


Vaihdoin Möffin kanssa joskus neulomani sinisen villatakin kahteen kauniiseen harmaaseen Colourmartin kartioon, joista neuloin Halligarth-huivin. Se oli ensimmäinen kosketukseni Colourmartin lankoihin, enkä ollut kovin ihastunut. Jostain syystä löysin itseni kuitenkin useammin ja useammin surffailemasta heidän nettisivuillaan kasmir mielessäni.

Neulomani harmaan - ihanan - kasmirhuivin jälkeen halusin toisenkin. Koska ensimmäisen huivin langat olivat tosi kalliit, en millään raaskinut hankkia toisia yhtä kalliita lankoja. Niinpä tilasin Colourmartilta kaksi kartiollista 100% kasmiria mustana.



Ohje: N 3 nosta 1 s neulomatta lanka työn takana, toista alusta loppuun
Lanka: 100% kasmir
Puikot: 3 mm



Koska - kuten olette luultavasti huomanneetkin - mielestäni yksinkertainen on kaunista, päätin neuloa hyvin yksinkertaisen huivin. Jollaisia olin neulonut jo kaksi aikaisemminkin. Olipahan aivotonta neulomista ainakin, sellaista parasta neulomista minun makuuni.

Neuloin huivia tasan kuukauden ajan, tammikuun 12. päivästä helmikuun 12. päivään. 






Huivin valmistuttua pesin sen kuumassa fairy-vedessä hellästi puristellen. Muistaakseni pesukertoja oli kolme tai neljä ja kaksi ensimmäistä pesuvettä oli todella mustia. Vieläkään huivi ei ole kasmirinpehmeä ja olenkin huivin tuntumaan pettynyt. Lämmin se on kyllä joo, mutta ei se kasmirinpehmeä ole. Työkaveri ehdotti kuivausrummun käyttöä, mutta höh, enhän minä sellaista omista.

Mietinnässä on, josko pesisin huivin vielä uudestaan. Tai jos saisin jossain lainata kuivausrumpua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti