sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Perinteinen sisarustenvälinen jokakeväinen Tallinnanreissu

Me ollaan jo vuosia käyty veljen kanssa joka kevät Tallinnanristeilyllä.
Pari kertaa se on suuntautunut Tukholmaankin ja joskus se on ollut vasta syksyllä, 
mutta kuitenkin. Perinteet kunniaan ja silleen.

Aikomuksena oli ostaa housut (veljellä), minulla ei ollut mitään erityistä ostoslistalla
jos ei meikinpoistoainetta ja ripsiväriä lasketa.

Aamulla oli mentävä laivan aurinkokannelle (huvittava nimitys muuten tällaisella 
- 15 asteen pakkasella, pilvisenä päivänä...) ja ottaa pari kuvaa.
Merisumua! 




Kun olimme tehokkaina tehneet jo kaikki ostoslistalla olleet hankinnat ja kello oli vasta vähän, 
päätimme lähteä kävelemään Wool & Woollenia kohti. Siellähän olisi se yksi pyöräkauppakin,
jonka osoitteen veli oli Suomessa katsonut valmiiksi.

Pääsimme Wool & Woolleniin ja tein ostokseni; 1,1 kiloa pellavalankaa. 
Nythän pitää jo ajatella seuraavaa kesää ja aloittaa kesäjuttujen neulominen, eiks niin.


Miroglion 100% pellavalanka, mekoksi.


Tehdessäni ostoksia veli tarkisti, että missäs päin se pyöräkauppa nyt onkaan.
Hups, olimme Pärnu maantiellä ja pyöräkauppa oli Tartu maantien varrella.
No, ilma oli todella kaunis, eikä meillä enää ollut mitään agendalla. Niinpä päätimme kävellä.




Matkaa kertyi melkein 6 kilometriä ja matkalla kävelimme sotilashautausmaan ohi. 
Jossain vaiheessa erään muurin takaa kuului myös sotilasmusiikkia.






Myös vankila osui reitillemme. Vartiotorni on hiukkasen huonossa hapessa, 
onneksi aidan päällä varikset vartioivat.




Löydettiin me sinne pyöräkauppaankin sitten lopulta ja kokeilin maantiepyörää.
Lupasivat lähettää Suomeenkin jos päätän sen ostaa. 
Vielä pitäisi muutamaa muutakin käydä kokeilemassa, katsotaan mikä pyörä tulee hankittua.



2 kommenttia:

  1. Minuun uppoavia kuvia. Pellava näyttää ainakin kuvassa sileältä. Olen joskus yrittänyt neuloa sellaista (Dropsin?), joka pöllysi niin ettei mitään rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulontakokemusta pellavasta ei vielä ole, meinaan neuloa kaksinkertaisena. Täytyy tehdä ensin mallitilkku, mutta vaikuttaa siltä ettei tuo liiemmin pölisisi.

      Poista