tiistai 31. joulukuuta 2013

Hätämyssy ja sen kaverit

Päivänä eräänä marraskuisessa Helsingissä huomasin tehneeni emämunauksen.
Olin jättänyt neuleen kotiin ja olin menossa neuletapaamiseen. Kriisi!
Jouduin tyytymään Stockmannin lankavalikoimaan. 
Onneksi käsilaukun sivutaskusta löytyi kaksi pyöröpuikkoa 
(kenelläpä EI kulje mukana pyöröpuikot?).
Niinpä ostin kaksi kerää puikoille sopivaa lankaa, ajatuksena myssy.
Langasta ei tietenkään ole kuvaa, koska se joutui puikoille samantien.
Myssykin valmistui jo tapaamista seuraavana päivänä. 
Kuvaamista se sai pimeyden vallitessa odotella hetken jos toisenkin. 
Nyt on kuvia, mutta varoitan, mallilla on jotain päässä vialla...


Lanka: Debbie Bliss Blue Faced Leicester Aran
Ohje: Hätäisesti omasta päästä kehitetty

Lanka oli uusi tuttavuus minulle: Debbie Blissin BFL Arania. 
Kivan tuntuinen lanka, tuntui ihan rehelliseltä böffiltä.
Myssyä ei ole vielä juurikaan käytetty, eli käyttökokemuksia en osaa antaa.




Marraskuun alkupuolella neuloin pitkästä aikaa kirjoneuletta.
Neulominen oli kivaa, mutta lopputulos. No, katsokaa alta.


Langat: harmaa Louhittaren luolan Louhitarta värissä Hämy, keltainen Succaplokki HIENO sukkalankaa
Ohje: As the leaves begin to fall, Ravelrystä. 

Vähän tällainen fiilis tuosta piposta on:




Onneksi mies halusi sen. 
Sanoin sen kyllä näyttävän vähän pannumyssyltä, mutta käytti se sitä jo kerran.




Kirjoneuleen tasaisuudesta olen kyllä ylpeä.
Katsokaa vaikka nurjaa puolta:




Suuren suomalaiseen sukkahaasteeseen neuloin marraskuun kolmansina sukkina Belle epoquet.
Nämä sukat menevät Satun jalkoja lämmittämään, toivottavasti ovat mieluisat!


Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen värissä Hopea
Ohje: Belle epoque Ullan pikkujouluista voitetusta kirjasta






Näissä kuvissa vilahtanut villatakki on myös blogattavien listalla, kunhan ehdin.
Lähiaikoina saattaa myös olla tiedossa jonkunlainen kooste tästä vielä meneillään olevasta vuodesta.

Mukavaa Uutta Vuotta kaikille!



3 kommenttia:

  1. Riemastuttavat kuvat! Lehtimyssy on hieno, taidanpa tahtoa samanlaisen:)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsit mitä kauniita neuleita täällä on! Toi lehtipipo on upea!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, tulin näistä valtavan hyvälle tuulelle. Kiitos siitä Sinulle!
    Luulenpa, että bongasin nuo sukat ravelryssa, ihastelin siellä itsekseni niitä kovasti <3

    VastaaPoista