keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sukkaputkessa

Suuri sukkahaaste jatkuu edelleen.
Nämä sukat ovat elokuun haastesukat, jotka on neulottu suomalaisen lankavalmistajan langasta.
Näiden sukkien aloitus vilahtikin jo aiemmassa postauksessa.
Lanka on todella punaista, ei yhtään minun värini, mutta eivätköhän nämäkin sukat omistajan löydä.

Ohje: Kesävoi Neulekirjasta
Lanka: Handun perussukkalankaa


Syyskuun haasteina on: kirjahyllyn salaisuudet ja haasta itsesi.
Kirjahyllyn salaisuuksissa piti neuloa kirjasta tai lehdestä, 
josta ei ole koskaan aikaisemmin neulonut mitään.
Kaivelin neulekirjastoani ja löysin sieltä Elizabeth Zimmermanin kirjan Knitting without tears.
Kirjan ohjeet on kirjoitettu tavalla, joka ei ole minulle tuttu ja siksi en ole 
uskaltanut tarttua yhteenkään kirjassa olevaan ohjeeseen aikaisemmin.
Tämän haasteen rohkaisemana sen kuitenkin tein.
Ohje oli todella hyvä ja selkeä. Ihan ihmettelen, että miksen ole aikaisemmin uskaltanut!



Ohje: Conventional heel socks
Lanka: Handun paksu perussukkalanka


Nämä sukat on neulottu Heinolle.
Ravelryn Mummot lumessa -ryhmässä neulotaan erään vanhainkodin vanhuksille sukkia ja huiveja.
Vanhukset ovat antaneet väritoiveen ja tiedon jalan koosta. 
Näin he saavat juuri heille ajatuksella neulotut sukat.



Kirjoin sukkiin Heinon nimen, jotta sukat pesunkin jälkeen löytävät varmasti takaisin omistajalleen.


Sukat viedään vanhuksille joulun alla.
Toivottavasti nämä sukat lämmittävät Heinon jalkoja pitkään!


Haaste itsesi -osioon valitsin ohjeeksi Skew:n. 
Tämä ohje on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta en ole uskaltanut edes aloittaa.
Kuvittelin, että se on kamalan monimutkainen ja hankala, enkä varmana saa koskaan sukkia valmiiksi.
No, kävipä ilmi, että ohje on hyvin kirjoitettu, selkeä ja sukat ovat kivat neuloa.
Kuka olisi osannut edes ajatella mitään sellaista....


Ohje: Skew Knittystä
Lanka: Wollmeise twin värissä WD Tambopata




 Kuinkas ollakaan, seuraavat sukat ovat jo puikoilla!
Nämä menevät ihanalle ystävälle, jonka lempivärit langassa toistuvat.


Perussukat
Lanka: Wollmeise twin värissä WD Suzanne


Parhaaseen lankakauppaan (siis Villavyyhtiin) saapui viime viikolla uusi tuote.
Pakkohan sellaisia oli heti hankkia.
Nyt saan neulelahjoihini kiinnitettyä kauniit kortit, tykkään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti