tiistai 20. syyskuuta 2011

Karhunkierroksella.

Kesäloman kunniaksi ajelimme Kuusamoon aikeena kiertää 
Karhunkierroksesta 70 kilometrin pituinen reitti.


Lähdimme liikkeelle Ristikalliosta.
Ensimmäisenä iltapäivänä matkaa kertyi 9 kilometriä, 
aikaa meni noin 3 tuntia.


Ensimmäisen päivän reitillä oli Ristikallion näköalapaikka.
Ensimmäisen yön vietimme yhden kanssavaeltajan kanssa Taivalkönkään autiokämpässä. Kämppä on aivan könkään rannalla ja virran ääni kuului mukavasti sisälle asti.


Aamu-usvaa Taivalkönkään yläpuolella. 
Taivalkönkään putouskorkeus on kuutisen metriä.


Vaellusta varten neulottu pipo oli taukokäytössä. Osoittautui hyväksi.


Toisena vaelluspäivänä kuljettiin Taivalkönkäältä etelään päin Oulankajokea seuraillen. Runsulammella pidettiin juomatauko.


Noin yhdeksän kilometrin vaeltamisen jälkeen saavuttiin Oulangan luontokeskukseen, josta ihmiset saivat munkkia ja kahvia 
ja rinkka sai uuden - hyvin tarpeellisen - soljen.

Oulangan luontokeskukselta on muutaman sadan metrin matka Kiutakönkäälle. Täällä Oulankajoen putouskorkeus on nelisentoista metriä. Jylinä on komeaa.


Lounas nautittiin Merenojan nuotiopaikalla, jossa
kuukkeli oli hyvin kiinnostunut eväistämme.

Toisena päivänä näimme makkarajärven. Muistan niistä puhutun jo ala-asteella, nyt vasta pääsin sellaisen näkemään.


Ilta alkoi jo pimetä, eikä Jussinkämppää alkanut näkymään. Reitin varrella oli ristiriitaista tietoa siitä, kuinka pitkä matka kämpälle on. Toiset viitat väittivät matkaa olevat seitsemän kilometriä, toiset kahdeksan. Totuus taisi olla jossain vähän päälle kahdeksan kilometriä. Viimeiset kaksi kilometriä olivat pitkiä.

Päivän vaellussaldo 24 kilometriä, aikaa meni 9 tuntia. 
Jussinkämpällä oli viisi vaeltajaa meidän lisäksemme, autiokämppä sekin.


Kolmantena päivänä reitistä oli jäljellä vielä 37 kilometriä. 
Jo liikkeelle lähtiessä kävi kuitenkin ilmi, 
että koivet eivät tule kestämään loppuun asti. 



Kolmannen päivän lopuksi noustiin 242 porrasta ylös Kallioporttiin.
Tiputus jyrkänteeltä alas on pitkä ja jyrkkä.
Kallion päällä syötiin lounas. 
Koivet kertoivat, etteivät aio enää kantaa kovin pitkälle.

Kolmannen ja viimeisen vaelluspäivän saldoksi tuli 13 kilometriä, 
aikaa meni melkein viisi tuntia. 
Oulanka basecampiin asti päästiin, loppu jäi näkemättä.
Ehkäpä joskus lähdetään katsomaan mitä Karhunkierroksen loppupäässä on.

6 kommenttia:

  1. Voi harmi, että matka jäi lyhyeksi. No, ensi kerralla sitten! Ainakin teillä oli siellä komeat maisemat ja ihanat värit. :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia!
    Harmi, etteivät jalat kantaneet koko matkaa. Seurravalla kerralla sitten aloitatte kierroksen toiseen suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva oli katsella tuttuja maisemia :) En muista enää mitään paikannimiä tuolta, omasta reisusta on, hui, melkeen 20 vuotta! Onpas paljon. Oltiin kansanopiston ympäristöbiologian ryhmän kanssa tuolla. Meillä oli aikaa 5-6 päivää ja päivämatkat aika lyhyitä, ei taidettu mennä ihan kierrosta loppuun mekään.
    Outi

    VastaaPoista
  4. Kuvat ei pysty välittämään kaikkea. Ihanat värit, tunnelmat ja äänet oli reissulla.
    Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista
  5. Mekin kierrettiin miehen kanssa koko kierros joskus ennen lapsia (2000 -luvun alussa). Maisemat on upeat!

    VastaaPoista